lapseton - ilman lasta

Minulla ei ole lapsia. Ei edes lasta. Tai siis meillä ei ole. Olemme siis lapsettomia.

Lapsettomuus. Sana viestittää vuosien yritystä saada lapsi, suvullensa ja minällensä jatkaja. Yritystä ja yrittämisen epäonnistumisesta johtuvaa häpeää. Epäonnistumista velvollisuuksiensa hoitamisessa. Epäonnistumista elämässä.

Mutta kun olen ja olemme tietoisesti, halulla ja tahdolla kahden. Ilman yritystäkään, ensimmäistäkään tuottaa kahden ihmisen kombinaatiota jatkamaan miehen sukunimeä, perimään velkamme ja omaisuutemme.

Olemmeko toimineet yhteiskunnallisesti katsoen väärin? Olisiko meillä sittenkin pitänyt hankkia se lapsi, ne lapset?

Kuka meistä huolehtii vanhana, kuka käy vierailulla vanhainkodissa? Kysyn, kuinka moni meistä ja kuinka monesti käy vierailemassa dementoituneen äitinsä luona vanhainkodissa? En osaa ottaa suurta murhetta, en tuskaa siitä. Elän elämääni, ja elän sen loppuun asti. Olen sitten yksin tai yhdessä, ilman vierailijoita tai vierailijoiden kanssa.

Ilman lapsia elämisemme on sikäli mielenkiintoinen valinta, koska minä pidän lapsista. Viihdyn lasten seurassa ja lapset minun. Välitän ja rakastan. Sisarieni lapset ovatkin minulle erityisen tärkeitä, viimeisin ihanuus ja hurmuri on kaksi kuukautinen pieni poika.

Rehellisesti täytyy tunnustaa, että tällähetkellä harmittelen meidän lapsettomuutta. Pieni vauva sylissä sydämestä ottaa, kyynel on silmänurkassa. Miten kaunis onkaan pienen lapsen katse. Onneksi saan antaa kaiken rakkauteni tälle pienelle pojalle. Rakastaa ja välittää.

Obeesia
15.09.2006 - 11:57
Jokainen valitsee itse tiensä. Ja onhan sinulla sisarenlapsia rakastettavana. Joskus olen kyllä miettinyt, kun herkeämättä puhun lapsenlapsistani, loukkaanko lapsettomia. Huomasin näet yhtäkkiä, että jos ei ole äiti, ei voi tulla mummoksikaan. Toisaalta on pilvin pimein lapsia, jotka tarvitsisivat sijaismummon, kun omaa ei ole enää

14.9.2006