ruoka

Syötäväksi tarkoitettua. Hyvää ruokaa. Normaalia ruokaa. Pahaa ruokaa.

Elämän elinehto, ravinto. Hengitän, juon ja syön. Kaikki tarpeellisia, välttämättömiä. Jokaisena päivänä, yleensä. Syön jotakin. Syön liikaakin. Syön siis hyvin. Hyvin vai ylensyönyt?

Siis välttämättömyys. Energiaa, ravintoaineita. Pakollista. Tämä välttämättömyys on vain saanut tässä yltäkyltäisyydessa unohtua, jäädä taka-alalle. Ehkä katsoessa nälkää näkeviä, ruuatta olevia, silloin pysähtyy hetkeksi. Entä jos ei olisikaan ruokaa, jokapäiväistä leipää?

Sosiaalisen kanssakäymisen neutraali, helppo tapa hoitaa suhteita. Niin ystävyys- kuin liikesuhteita. "Lähdetäänkö syömään?", helposti, ilman mitään taka-ajatuksia. Hyvän ruuan ääressä voi ainakin jutella ruuasta, ravintolasta, sen miljööstä, palvelusta, viinistä. Jos muuta juteltavaa ei keksi. Lisäksi syöminen vie osan ajasta, niin ettei välttämättä koko ajan tarvitse miettiä, mitä sanoo, miten ottaa kantaa. Ruoka suussahan ei saa puhua, sehän meille opetettiin. Tosin sekin joskus unohtuu. Useinkin. Ruuan tarjoaminen tuo tarjoajalle kotikenttä edun. Mukavan, nautinnollisen aterian jälkeen kanssa aterioitsija on vastaanottavaisempi, avoimempi, helpommin lähestyttävä. Pöytä välissä antaa kummallekin osapuolelle suojan, oman reviirin.

Lohdutus ruokaa. Kun on paha mieli, kun on loukattu. Kun itkettää. Maailma on musta, ilman mitään valon häivää. Hyvää ruokaa. Paljon hyvää ruokaa. Pieneksi hetkeksi elämä kirkastuu. Hyvä ruoka ei petä, se tuntuu ja maistuu. Hyvälle maistuu. Huolehtii murheen musertamasta mielestä. Antaa hetken iloita. Kunhan ei täytä itseänsä liikaa, niin että murheet sen kuin lisääntyy. Murhe ylitäytetystä vatsalaukusta.

Iloisten hetkien ruokaa. Minulla menee hyvin. Nyt on syytä juhlia. Nyt laitetaan oikein hyvä ruokaa. Iloitaan ja nautitaan. Syödään. Siis taas syödään. Syödäänkö taas liikaa?
Suhteeni ruokaan ei ole mikään suhde vain välttämättömään. Peilaan elämäni hetkiä ruuan kautta. Elän elämäni hetkiä milloin lautasen ääressä kynttilän valossa, tai ahmien kaupasta ostetun valmiin ruuan suoraan rasiasta. Se näkyykin kyllä. Syömiseni iloihin ja suruihin. Näkyy ääriviivojeni runsautena, niiden pehmeytenä. Rakastan hyviä makuja, voimakkaita makuja, uusia makuja.Tutustun ihmisiin, uuteen ympäristöön, uuteen kulttuurin usein ruuan ääressä, sen kautta.

Nyt on jo nälkä. Kanaa, currya, mango chutneytä, kermaa, riisiä. Nyt syön nälkääni (ensimmäinen ateria) yksinäisyyteen(mies matkoilla) itsellisyyteen (mies matkoilla) nautintoon(makujen maailmaa).

RUOKARUNO
Kaisu Virkkunen

Nyt lähdemme syömään muistaen
Jumala kasvatti viljan sen,
joka versoi kesällä auringon alla,
maan äidin peltojen kamaralla.
Ja kädet satojen ihmistenteki
paljon työtä valmistaen
kukin kohdaltansa, minkä nyt syön.
Jumala siunasi ihmistyön.
Hän kasvatti viljan auringon alle.
Me kiittäen istumme aterialle.

Maasta kasvanut on vilja tämä
armaan aurinkoisen kypsyttämä.
Rakas aurinko ja rakas maa,
teistä tahdon kiittää Jumalaa

24.9.2006

aika

Aika on rajallinen resurssi. Vieläkin rajallisempi kuin raha.

Aika on. Se on se sekunti, minuutti, tunti, päivä, kuukausi, vuosi. Ei kenellekään enempää eikä yhtään vähempää. Rikkaalla ja köyhällä, ja eläjällä siltä väliltä: kaikilla sama aika. Samat elettävät hetket, itsekullakin.

Minun aikaani maustaa kiire. Kiireen tuntu. Se tuntuu mahanpohjassa. Se tuntuu silloinkin, kun mitään kiirettä ei edes olisi. Kun olisi aikaa, riittävästi. Asioista, tekemisistä pitäisi suoriutua nopeammin, tehokkaammin. Ennättää enemmän.

Tätä olen ihmetellyt, mistäs ihmeestä tämä kiire ja kiireen tuntu on elämääni jäänyt kiinni. Onko se kasvatuksen tulosta, vai kiireisen työn tulosta? Lapsena elämääni kuului myös kiire. Nopea tekeminen, nopea suoriutuminen. Suurpiirteisyydessäni olin nopea tekemään, mutta se näkyi. Tekemisen tuloksessa, laadussa. Työni on ollut kiireistä, tekemistä on riittänyt yhdelle ihmiselle. Liiankin kanssa. Toisaalta, silloin se aika ei tunnu niin pitkältä. Ei pitkästyttävältä. Aika tuntuu lyhyeltä. Nopealta.

Aika. Aikani tässä elämässä. Syntymästä kuolemaan. Sen määrää en onneksi pysty itse määräämään. Elänpä kiireessä tai en, se aika vaan on. Määrätty jana. Kuka sen on määrännyt?

19.9.2006