järki ja tunteet

Oi, sanoi siili
olen tunteellinen siili,
olen hyvä, kiltti, hellä.
Ja kenelläpä, kellä
on vastaansanomista?
Se vain on surullista,
että piikkikuoren alla
siilin hellyys piili.

Oi, sanoi siili,
olen surullinen siili
niin yksinäinen jotta!
Ja se on aivan totta:
Se yksinänsä eli
ja piikein piikitteli,
ja piikkikuoren alla
sitten itkeskeli.

by Kirsi Kunnas

Elämä tunteiden kautta
on elämää,
jossa naurua seuraa itku.
Iloa suru.

Joskus viedään voimakkaasti,
toisinaan kevyemmin.

Jos tätä tunteiden vuoristorataa ei ollenkaan olisi
en tuntisi eläväni.
Ehkä juuri ja juuri hengittäisin,
ottaisin tarpeelliset ja välttämättömät askeleet
-mutta en huomaisi elämän värejä, en sen muotoja,
en sen ihmeellisyyksiä.

Sitten kuitenkin,
joskus salaa niin toivoisin,
että pääni täyttäisi enemmän järki
ja elämän realiteetit. Totuus ja oikea arki.

vahvuus - heikkous

Olen vahva ihminen. Otan oman tilani. Sanomalla, tekemällä ja joskus ihan vain olemalla. Olemassa. Siinä hetkessä.

Vien tilaa. Olen vahva. Heikkona hetkenäkin näytän vahvalta.
Osaan vaatia, opettelen siihen yhä enemmän.

Heikkompi ihminen rinnallani ei kestä sitä. Ei kestä viemääni tilaa, valtaamaani alaa. Ei sitä, että olen, hehkun,näyn. Esillä, pramilla, näyttämöllä.

Pitäisikö minun olla heikompi? Hiljaisempi? Sen heikon ihmisen vuoksi.

Enhän minä voi olla muuta kuin sitä mitä olen. Vai voinko? Pitäisikö minun voida?
Kun en kuitenkaan pyri loukkaamana ketään, annan jokaiselle oman tilansa. Mutta toisaalta, oma tilani, reviirini on suuri.

En halua kantaa tästä syyllisyyttä ,vaikka sitä heikompi yrittää minulle syöttää. Syyllisyyden tuntoa itkuilla ja itsensä vähättelyllä. "minä en ole mitään, minusta ei ole mihinkään". Mitä minä siihen osaan, voin sanoa? Kuuntelen, yritän tukea ja ymmärtää, ylistää hänen vahvuuksiaan.

Mutta en minä itseäni muuta. En sitä osaa minussa, joka on sitä juuri etsittyä uutta Minää.
Vahvanakin minusta löytyy se heikompi osa. Heikompi minä. Se, joka ei näy töissä, ei julkisena. Se osa, jonka näytän siellä, missä minut hyväksytään heikkona.

23.7.2007

naisellisuus

Olenko naisellinen ? Nainenhan olen, mutta naisellinen? Mitä onkaan naisellisuus?

........
Mitä on naisellisuus? Naisellisuus ei ole kovuutta eikä karkeutta, ei kulmikkuutta eikä jykevyyttä. Naisellisuus on suloisuutta ja pehmeyttä. Samoja asioita, jotka pienessä lapsessa herättävät hellyyttä ja suojelunhalua. Naiset ovat kautta aikojen käyttäneet hyväkseen naisellisuuteen liittyvää seksuaalista vetovoimaa. Naisen kauneus on tehnyt viisaimmastakin miehestä narrin, he ovat olleet heikkoja kauniin naisen edessä. Kauneus on naisen ase.

.......
Hakutulos: (YSA)
Käytettävä asiasana:
naisellisuus
Laajemmat termit:
persoonallisuuden piirteet
Rinnakkaistermit:
maskuliinisuusnaiseussukupuoliroolit
Korvaa termit:
feminiinisyys
Kuuluu ryhmiin:
[55] Psykologia
Ruotsinkielinen asiasana:
kvinnlighet

.....
Kanamainen en ainakaan halua olla. Inhoan yli-naisellisia bimboja, jotka käyttävät koko naisellisuuden repertuaarinsa miesten hyväksikäyttöön. Käyttävät naiseuttaan aseena, poloisia ja vastustuskyvyttömiä miehiä vastaan... (pienihymy)

Minusta löytyy naisellisia piirteitä. Muotoni ovat hyvin naisellisia. Ehkäpä jopa liiankin. Vähemmänkin naisellinen voisi olla. Muodoiltaan.

On vaikea olla naisellinen, kun on luonteeltaan vähän niinkuin jätkät. Niinhän ne sanovat, ... on hyvä jätkä! Ehkä tämä osittain johtuu siitä, että fyysisiä ulottuvuuksia (=ylipainoa) on hiukan (aikapaljon) liikaa, joten minua ei nähdä kauniina naisena niiltä osin. Siksi olen hyvä jätkä, kun en ole enemmistölle vastustuskyvyttömistä miehistä mikään uhka heidän vakiintuneelle seksielämälleen. Tosin löytyy myös sekin vähemmistö, joka ihailee leveää perääni ja uhkeita rintojani. Tätäkin joskus ihmettelen, miesten yksinkertaisuutta. Joskus todellakin niiden järki on ihan jossain muualla, kuin missä sen pitäisi olla. Niin, mutta onhan minulla kauniit silmät, kaunis suu, kauniit sirot kädet, kaunis nauru, iloinen luonne. Ihan kauneutta riittävästi. Ainakin siihen naisellisuuteen.

Pukeutumisessa minusta löytyy tyyliä - tai tyylittömyyttä- niin naisellisuuteen kuin jätkämäisyyteen. Vaihdellen miten milloinkin. Miltä siis tuntuu, enemmän tai vähemmän naiselliselta. Sama ilmenee koruissa; joskus haluaisi koristautua joulukuusen lailla, joskus vihkisormuksetkin on liikaa. Joskus haluan tuoda esille niitä kauniita asioita minussa (niinhän sitä opetetaan: mikäli olet järin suuri, pukeudu niin, että huomio sinussa keskittyy hyvän näköisiin osiin sinussa => isoilla naisilla on isot rinnat => puseron kaula-aukko on avara ja antava => miehet ei muuta huomaakaan) , toisinaan haluan pukeutua säkkiin. Jälkimmäiseen käy hyvin ikivanha r-collectionin huppari ja järkyttävä neuvostomallinen pipo sekä harmaat vaelluskengät. Ei sitten tippaakaan naisellisuutta. Ainakaan mieheni mukaan.

Ihailen kyllä, kauniita naisia. Silloin kun naisellisuutta käytetään oikein. Omaksi ja muiden iloksi. Kadehdinkin kyllä. Haluaisin olla naisellisempi. Kauniimpi. Mutta kun en ole, ainakaan toistaiseksi. Kunhan pienenen, ehkä sitten kyllä. Vai olenko sittenkään tyytyväinen?

Viimeaikaisin naisellisuuden yritelmä on uusi ihana huulipuna (edellinen olikin jo vuosia, vuosia vanha, kosmetiikkaosaston neiti totesi että "erittäin vanha", etsiessäni samaa sävyä (hyväksi koettu) uusista punista), jota lisäilen aiempaan toimintatapaani muuttaen päivittäin jopa kaksi kertaa. Täytyy nyt katsoa, kuinka kauan tätä vaihetta kestää. Tuoksut, parfyymit ja euadeparfyymit kuuluvat kyllä aina päivittäiseen varustukseen, sekä ehdottoman tärkeänä silmänympärysvoide. Se on ollut tuote, jota olen käyttänyt kaksikymppisestä saakka. Ehkäpä se näkyykin silmissäni... ehkäpä...

Iines J www
23.10.2006 - 13:06
"Suloisuutta ja pehmeyttä"? Apua. Ei sovi ainakaan minuun. Kanamainen en mielestäni ole, enkä myöskään miesmäinen. Joskus tunnen itseni naiselliseksi, useimmiten vain - ihmiseksi. Minäkin ihailen joskus naisellista, kaunista naista, samoin kuin miehekästä ja komeaa miestä. Minusta tällaisena tavallisena naisena on varsin hyvä olla

23.10.2006

Itsekkyys

Itsekäs. Olen varmaan sitäkin. Elämiseni ja olemiseni on miellyttävintä silloin, kun asiat menevät juuri niin kuin minä niiden haluan menevän. Muut toimivat, niinkuin minä haluan niiden toimivan, tekevän ja elävän. Minähän periaatteessa tiedän sen, miten pitää tehdä ja toimia.(tässäkohden tulee hymyillä ja ymmärtää kirjoittajan kiero huumorintaju)

Haluan hyvää itselleni. Haluamani hyvä on sekä mielen hyvää että materiaalista hyvää. Haluan, että minulla on hyvä olla. Totean myös, että silloin kun minulla on hyvä olla, muilla on myös hyvä olla seurassani. Pääpiirteissään näin.

Rakastan kauniita asioita, haluan niitä itselleni, ympärilleni. Niin että ympäristöni on kaunista katsella, silmäni lepää. Valitettavasti myös tällä materiaalisella hyvällä haluan pönkittää julkista egoani, minulla menee hyvin ja se näkyy minussa. Autossa, kengissä,laukuissa,vaatteissa. Onneksi pikkuhiljaa sitä on elämä hiukan horjuttanut, enää ulkoisen kuoren kiilon ylläpitäminen ei ole ihan niin tärkeää. Korostan : ihan niin. Valitettavasti vielä vähän.

Tämä itsekkyys on ottanut valtaansa elämässäni enemmän ja enemmän, vuosien karttuessa. Kiltin tytön -syndrooma hiipuu hiipumistaan. Osaan sanoa ei. Osaan olla omaa mieltä asioista. Itsekkäästkin.

Tämä maa on täynnä pehmeitä löllyköitä (ja tällä en viittaa fyysisiin ominaisuuksiin) jotka taipuvat sinne minne joku toinen käskee tai pyytää taipumaan. Munattomia miehiä, niinkuin sanotaan. Helppoja, ei-itsekkäitä ihmisiä käytetään hyväksi, heidän hyväuskoisuuttaan. Kiitos ei sille. Ei enää. Olen itsekäs, silloin kun sitä haluan.

Tosin, otan kanssa ihmiset huomioon, en nyt sentään mikään tyranni ole. Mutta elän itselleni, itsekkäästi jos niin tarve vaatii. Terveesti itsekäs? En ota toiselta mitään pois, tosin olen huono myös antamaan


ote "Naiseus elämänkaarella"

Keski-ikään tultaessa
Neljänkympin tai keski-iän siirtymä alkaa yleisemmin ollessamme noin 37– 38-vuotiaita, joskus jo aikaisemminkin. Siirtymä on muun muassa omantunnon kehittymisen herkkyysvaihe. Ihminen kohtaa yliminänsä eli osin jo varhaislapsuudessa sisäistetyt säännöt, jotka kontrolloivat hänen suhdettaan toisiin ihmisiin, valtaan ja seksuaalisuuteen. Nyt täytyy ratkaista uudelleen, mikä minulle on oikeaa, mikä väärää. Tässä iässä tulee yhä selvemmin esiin oma rajallisuus: sekä fyysiset että psyykkiset voimat ovat rajalliset.

35–40- vuotias nainen pitää usein tärkeänä läheisyyden säilyttämistä. Hän ei halua rikkoa yhteisöllisyyttä valloittamistarpeen vuoksi, vaikka naisellakin voivat toki olla maskuliiniset voimat esillä. Elämänvoimat ovat tärkeitä nelikymppisen naisen seksuaalisuudessa. Tällöin nainen haluaa viimein löytää itsensä toden teolla. Kaiken tämän edessä naisella on kuitenkin myös paljon pelkoja - saanko, uskallanko tehdä näin, olenko itsekäs, jos otan aikaa itselleni?

Iines J www
01.10.2006 - 21:45
Juttusi ei oikeastaan kaipaa kommentteja, se on täydellinen sellaisenaan. Mutta löysin siitä yhden lauseen, joka on pelottavan tosi: ...silloin kun minulla on hyvä olla, muilla on myös hyvä olla seurassani. Olen itse juuri samanlainen, mutta en ole siitä kovinkaan ylpeä, sillä kun minulla on huono päivä, siitä kärsii koko lähipiiri. Jos se on itsekästä, haluaisin oppia siitä pois. Vielä en osaa, valitettavasti.

1.10.2006

ikä

Täytin vuosia. Tänään. Olen vuoden kauempana syntymästä ja lähempänä kuolemaa. Rajua, mutta niin totta.

Kummallista. En tunne olevani yli neljänkymmenen. Vuosi yli. Toisaalta, mistä tiedän, miltä muista tuntuu olla yli neljänkymmenen. Eihän asiasta ole muuta kokemalla koettua kuin oma kokemus.

Nainen, neljänkymmenen. Vanhako? Ei kait. Minä tunnen olevani kyllä ihan nuori. Tai ainakin nuorekas. Tai ainakin mieleltäni nuorekas. En minä ole keski-ikäisyyden harmaaseen taustaan sointuva hiirulainen. En.

Keski-ikä. Keskimäärin kyllä niin. Jos sukuni naiset ovat eläneet kahdeksaankymmeneen, olen keski-ikäinen. Olisinko jo elänyt elämääni sen verran pitkää matkaa, että jo jotain tiedän ?

Tiedän, miten elää. Että eläisi hyvin ja olisi onnellinen. Tai ainakin onnellisempi kuin surullinen.
Minulle iällä ei ole sinänsä merkitystä. Ei omalla iälläni eikä muiden iällä. En edes ymmärrä omaa ikääni. Pidän itseäni nuorten seurassa nuorena, lasten seurassa osaan heittäytyä lapselliseksi (se on kyllä yllättävän helppoa), ja ehkäpä aikuisten kanssa osaan olla aikuisen lailla. Minulla on ystäviä ja kavereita eri ikäisiä. Kaikkien kanssa osaan olla. Keskustella.

Olen mielestäni sopivassa iässä nyt. Eletty ja koettu ja opittu tarpeeksi, ja vielä toimintakykyinen ja erityisesti -haluinen. Vaikka joskus työnantajat saattavat olla eri mieltä. Nelikymppisestä naisesta.

26.9.2006

aika

Aika on rajallinen resurssi. Vieläkin rajallisempi kuin raha.

Aika on. Se on se sekunti, minuutti, tunti, päivä, kuukausi, vuosi. Ei kenellekään enempää eikä yhtään vähempää. Rikkaalla ja köyhällä, ja eläjällä siltä väliltä: kaikilla sama aika. Samat elettävät hetket, itsekullakin.

Minun aikaani maustaa kiire. Kiireen tuntu. Se tuntuu mahanpohjassa. Se tuntuu silloinkin, kun mitään kiirettä ei edes olisi. Kun olisi aikaa, riittävästi. Asioista, tekemisistä pitäisi suoriutua nopeammin, tehokkaammin. Ennättää enemmän.

Tätä olen ihmetellyt, mistäs ihmeestä tämä kiire ja kiireen tuntu on elämääni jäänyt kiinni. Onko se kasvatuksen tulosta, vai kiireisen työn tulosta? Lapsena elämääni kuului myös kiire. Nopea tekeminen, nopea suoriutuminen. Suurpiirteisyydessäni olin nopea tekemään, mutta se näkyi. Tekemisen tuloksessa, laadussa. Työni on ollut kiireistä, tekemistä on riittänyt yhdelle ihmiselle. Liiankin kanssa. Toisaalta, silloin se aika ei tunnu niin pitkältä. Ei pitkästyttävältä. Aika tuntuu lyhyeltä. Nopealta.

Aika. Aikani tässä elämässä. Syntymästä kuolemaan. Sen määrää en onneksi pysty itse määräämään. Elänpä kiireessä tai en, se aika vaan on. Määrätty jana. Kuka sen on määrännyt?

19.9.2006

lapseton - ilman lasta

Minulla ei ole lapsia. Ei edes lasta. Tai siis meillä ei ole. Olemme siis lapsettomia.

Lapsettomuus. Sana viestittää vuosien yritystä saada lapsi, suvullensa ja minällensä jatkaja. Yritystä ja yrittämisen epäonnistumisesta johtuvaa häpeää. Epäonnistumista velvollisuuksiensa hoitamisessa. Epäonnistumista elämässä.

Mutta kun olen ja olemme tietoisesti, halulla ja tahdolla kahden. Ilman yritystäkään, ensimmäistäkään tuottaa kahden ihmisen kombinaatiota jatkamaan miehen sukunimeä, perimään velkamme ja omaisuutemme.

Olemmeko toimineet yhteiskunnallisesti katsoen väärin? Olisiko meillä sittenkin pitänyt hankkia se lapsi, ne lapset?

Kuka meistä huolehtii vanhana, kuka käy vierailulla vanhainkodissa? Kysyn, kuinka moni meistä ja kuinka monesti käy vierailemassa dementoituneen äitinsä luona vanhainkodissa? En osaa ottaa suurta murhetta, en tuskaa siitä. Elän elämääni, ja elän sen loppuun asti. Olen sitten yksin tai yhdessä, ilman vierailijoita tai vierailijoiden kanssa.

Ilman lapsia elämisemme on sikäli mielenkiintoinen valinta, koska minä pidän lapsista. Viihdyn lasten seurassa ja lapset minun. Välitän ja rakastan. Sisarieni lapset ovatkin minulle erityisen tärkeitä, viimeisin ihanuus ja hurmuri on kaksi kuukautinen pieni poika.

Rehellisesti täytyy tunnustaa, että tällähetkellä harmittelen meidän lapsettomuutta. Pieni vauva sylissä sydämestä ottaa, kyynel on silmänurkassa. Miten kaunis onkaan pienen lapsen katse. Onneksi saan antaa kaiken rakkauteni tälle pienelle pojalle. Rakastaa ja välittää.

Obeesia
15.09.2006 - 11:57
Jokainen valitsee itse tiensä. Ja onhan sinulla sisarenlapsia rakastettavana. Joskus olen kyllä miettinyt, kun herkeämättä puhun lapsenlapsistani, loukkaanko lapsettomia. Huomasin näet yhtäkkiä, että jos ei ole äiti, ei voi tulla mummoksikaan. Toisaalta on pilvin pimein lapsia, jotka tarvitsisivat sijaismummon, kun omaa ei ole enää

14.9.2006

minä

itsekeskeisesti, itsekkäästi minä.

Minuuttaniko etsin? Sitä syvintä minää, vai kenties kevyempää minää? Kevyempää kyllä, fyysisesti. Entä henkinen minä, etsinko sittenkin helpompaa, pinnalla pysyvää minää? Itseäni etsin. Etsin minää, joka osaa elää. Nauttia ja elää. Elää itsensä kanssa muiden rinnalla. Ihmisten keskellä, itsenäisenä. Itsellisesti ja hiukan itsekkäästi.

Itsekeskeisyys. Minän tärkeys. Minun tärkeys. Minä ja minä. Kaksi eri minää. Olisiko toinen sittenkin minuus? Itsekeskeinen olen, tunnustan. Elän elämääni peilaten tapahtumia, asioita, sattumuksia itseeni, omiin tunteisiini ja tuntemuksiin. Koen ne minäni (vai minuuteni) pinnalla, tutkaan ne kokemusten luomaan pintaan. Reagoin ja vastaan, puolesta tai vastaan. Senkin vain oman elämäni, oman minäni tiedoilla.

Se puhuu liikaa itsestään ja elämästään. Niin ne sanovat. Tai jotkut sanovat. Mutta jos ei muusta osaa, puhua? Jos oma elämä on niin pieni, sen kerralla elettävä hetki on suppea, niin ettei siihen mahdu muuta kuin minä ja hiukan ympäristöä, lähin ihminen.

Itseni kanssa on elettävä. Ihan jokainen hetki. Aamun heräämisestä viimeiseen järkevään ajatukseen illalla. Eläminen olisi siis elettävä niin, että voisi sen ylpeänä elää. Elää itsensä, minän kanssa. Elää omien sääntöjensä mukaan. Kunnioitan kyllä ympäristöäni, en särje ja tallaa mitään tarpeettomasti. Joskus sekin on tarpeen, muuten tallaantuu itse. Minä tallaantuu. Eikä sitten enää voi ylpeänä elää.


MINÄ

Omat kaaret kaunihimmat
kirjoitukset kiintoisimmat

käsiala käyrinensä
MINÄ MINÄ merkkeinensä

Minä MINUN verratonta
olkoon muita miten monta

Jos ei julki, aina salaa
ihastella itse halaa

Kukin kurja koukkujansa
variskaisten varpaitansa

Niille hymyy hykerrellen
toisten töitä töllistellen

Toisten töissä tuhat vikaa
-paperia, pahnaa, likaa

kuluu suotta kynänkärki
joilla noin on jäykkä järki

MINUN työni mitat täyttää
Niitä nostaa, niitä näyttää

Näppärästi niitä nyppii
toisten töitten päälle hyppii

raskahilla ronttosilla
-omat peittää pumpulilla

Omat mölyt mahtavimmat,
omat äänet antoisimmat

Oma soitto sopivinta
MINÄ ITSE . ihaninta

..........W.Pölkki

8.9.2006

työ

Työ, työn tekeminen. Työpaikka. Työtehtävät. Työttömyys; ilman työtä, työn tekemistä, työpaikkaa ja työtehtäviä.

Suhteeni työhön? Itsensä toteuttamisen väline, omien kykyjen näyttämistä ja niillä pätemistä. Valitettavasti näin. Pätemistä. Näyttämistä, että pystyn ja kykenen. Olen hyvä. Olen paras. Osaan ja haluan, tehdä töitä.

Tärkeä osa elämääni, ollut jopa elämäni tarkoitus. Täyttänyt päiväni aamusta iltaan, vieläpä aamuyön hikisinä, levottomina hetkinä. Silloinkin se on vaivannut, ajatus työstä, siinä onnistumisessa ja ennenkaikkea epäonnistumisessa, erityisesti näinä aamun hikisinä hetkinä. Tavoitteiden saavuttamisen iloja ja saavuttamattomuuden tuskaa. Budjetit. Estimatet, kumulatiiviset myynnit. Katteet. Asiakkaiden määrät, asiakaskäynnit. Palaverit, esimiesten järjestämät. Palaverit, työntekijöille järjestettävät. Näyttämistä, tietämistä, ohjaamista, motivoimista.

Sitä se on ollut. Työ.

Onneksi se loppui, sen lajin työ. Sai kovan kolauksen itsetunnolle kärsimisen jälkeen parantua työssä-suorittamisesta. Hiljalleen. Hitaasti, mutta toivottavasti varmasti. Oppia löytämään elämäänsä muutakin kuin työtä ja siinä pätemistä. Oppia iloitsemaan työstä. Oppia olemaan olematta esimies ja esikuva. Oppia elämään niinkuin muutkin, tekemään työtä niinkuin muutkin. Kevyesti, vailla liian suuria paineita ja suorittamisen, näyttämisen tuskaa. Löytää työstään ilosia hetkiä, löytää se luovuus ja ilo, nauru mikä nuorempana kuului olennaisesti työn tekoon.

............
Ainoita tuntemiani onnellisia ihmisiä ovat ne,jotka tekevät sellaista työtä, jota pitävät tärkeänä.

Abraham Maslow

En tiedä ketään, joka olisi päässyt huipulle ilman kovaa työtä. Se on resepti. Se ei aina vie sinua huipulle, mutta hyvin lähelle sinun pitäisi päästä.

Margaret Thatcher

Sanovat, ettei kova työ ole koskaan ketään vahingoittanut, mutta miksi ottaa riski.

Ronald Reagan

Muutos teettää kovasti töitä.

Billy Crystal

Kun vasara on ainoa työkalusi, jokainen ongelma alkaa muistuttaa naulaa.

Abraham Maslow

6.9.2006

enää en uppoa

...eli mitä olen oppinut.
... mikroaaltouunista
kun keitän mannapuuroa, tarkoin vartioin kiehumisen eri asteita. En käy hakemassa lautasia lusikoineen pöytään, en etsi pakastimesta marjoa, en mieti liian syvällisiä. Seison ja olen mikroaaltouunin vierellä, ja seuraan puuron kiehumista. Niin ettei se kiehu yli sotkien mannapuuromaisella massallaan juuri puhdistetun mikroaaltouunin.

... pukeutumisesta
musta ei ole suuren naisen ainoa väri. Vaikka sen kerrotaan pienentävän ja hoikentavan. Vaikka kuinka puen päälleni mustaa housua mustine puseroineen ja jakkuineen, vaakani näyttää juuri sitä ihan samaa lukemaa, mitä puntaroin vaihtaessani jakkuni iloisemmin väritettyyn, punaisen eri sävyihin, puseroni punaiseen, kengätkin ehkä. Mustallako lienee saadaa liian suuren fyysisen ulottuvuuksien omaavat ihmiset masentumaan ja yhä vain lihomaan lisää? Kenties tämä mustaan pukeutumisen neuvo on kateellisen hoikan ihmisen keksimää, hänen joka ei kestä meidän ulottuvaisten ja monenmutkaisten ihmisten elämästä nauttimista.

... autolla ajamisesta
on ihan hyvä, että suunnittelee ajomatkansa kaupungilla oikein. Miettii tarkoin, mihin autonsa parkeeraa, ja mihin suuntaan. Pääasiallisesti hyviä parkkipaikkoja ovat suurten markettien parkkialueen reunamat, ne joista yleensä ihmiset eivät enää jaksa kävellä markettiin. Sinne saa autonsa pysäköityä niin, että auton nokka on kohden menosuuntaa eikä parkkialueelta poistuessaan tarvitse peruuttaa. Toinen hyvä asia näin pysäköimisessä on se, että auton reunat jäävät vaille ahtaasti pysäköityjen alueella saatavia kolhuja ja jälkiä.

... esimiehistä
pääasiallisesti on hyvä osoittaa kunnioitusta ja suurta arvostusta esimiestään kohtaan. Erityisen tärkeää tämä on sellaisia esimiehiä kohtaan, jotka ovat itseään nuorempia, paremmin koulutettuja mutta vähemmän käytännön työtä tehneitä. Ei parane mennä sellaista nuorta herraa kovin arvostelemaan, saatikka neuvomaan. Omat käytännössä opitut tiedot ja taidot kannattaa pitää omana tietonaan, ja hyväksyä nuoren ekonomipojan ideat ja ehdotukset. Ettei vain epäilisi vanhemman rouvan astuvan varpailleen, ja joutuisi näin erottamaan hänet vakinaisesta palveluksesta. Tämä asia on erityisen hyvin, kantapään kautta opittu.

... rahasta
raha on rajallinen resurssi. Ei ehtymätön, kulutukseni mukaa käyttäytyvä vaihtovälineiden virta. Rahan saan vastineeksi tehdyistä vapaa-ajan uhrauksista voidakseni nauttia vapaa-ajastani. Rahaa on syytä käyttää säästeliäästi, silloin kun sitä säästeliäästi tililleni tulee. Mielellään tililläni saisi olla rahaa hiukan enemmän kuin on laskulokerikossani laskuja. Mitä laskujen maksamiseen tulee, ne olisi syytä maksaa saamallani rahalla ennen kolmatta karhukirjettä. Paljon vapaa-ajan menettämisestä saatu raha riittää elämiseen yhtäpaljon kuin vähemmän vapaa-ajan menettämisestä saatu raha. Kun oppii laskemaan oikein, tulonsa ja menonsa. Enemmän rahan kanssa ei välttämättä ole yhtään sen onnellisempi kuin vähemmän rahan kanssa. Tosin tällöin voi käyttää Chanelin päivävoideta Pirkka päivävoiteen sijaan.

... miehistä.
heistä on vaikea oppia mitään. He eivät välttämättä kuitenkaan kaikesta huolimatta halua oppia naisesta mitään. Miksi silloin minäkään oppisin?

Obeesia www
05.09.2006 - 09:42
Eeva Kilpi sanoo tosin, että "miehistä ihminen oppii".

5.9.2006

kateus

Vie kattilastakin kalat. Viekö se verkoistakin, en tiedä?

Kateellisille ihmisille ei tarvitsisi puhua mitään. Ei mitään omista asioista, ei omista onnistumisista. Ei sitten kertakaikkiaan mistään. Menet sitten puhumaan uusista tapeteista, uudesta autosta, uudesta sohvasta, niin ollaan sitä siitä sitten kateellisia. Mitä sillä saadaan sitten aikaiseksi ? Kateudella. No ei yhtään mitään. Paha mieli kateelliselle.Paha mieli kadehdittavalle.

Itse en omalta kohdaltani tunne kateutta, sen tunnetta. Että kadehtisin toisen hyvää, toisen omaa. En. Iloitsen siitä, kun jollain on jotain hyvin. Mutta osaan iloita myös siitä, että minulla on jotain hyvin. Minun hyvin olemiseen riittää niin pienetkin asiat, suuretkin asiat ehkä tuon julki. Siitäkös on kanssa eläjät sitten kateellisia. Vaikka monta murhetta ja surun hetkeä, enemmänkin, on kohden yhtä pientä ilon hetkeä. Josta tämä sitten, niin lapsellinen ihminen, jaksaa iloita.

Mitä kateudella saa ? Mitä sillä voittaa ? Kertokaa, hyvät rakkaat ihmiset. Minä en kertakaikkiaan tiedä, en tiedä en! On paljon asioita, joita en tiedä. Tämä on niistä yksi. Ehkäpä osaatte kertoa, mitä se kateus on. Pohjimmiltaan. Syvimmiltään.

Minä en sitä ymmärrä. En ymmärrä, jos joku on minulle kateellinen. Vaikka elämässäni voi olla jotain hyvää, jopa onnistunuttakin, mutta miksi siis olla kateellinen.

En tiedä. Enkä ehkä haluakkaan tietää. Haluan olla vähemmän kateellinen ja enemmän onnellinen. Pienistä ihanista asioista.

Voisiko kateus toimia mootorina, käynnistävänä voimana. Alkuna omiin ponnistuksiin. Naapurin hieno auto ja upea talo laittavat työskentelemään iltaa, yötä, niin että voin hankkia hienomman ja suuremman. Auton ja asunnon. Pitääkö kateus sittenkin tämän meidän yhteiskunnan pyörät pyörimässä? Jos emme olisi kateellisia, tyytyisimme siihen mitä meillä on. Emme ponnistelisi. Emme yrittäisi. Olisimme ja tyytyisimme vähään, vähempään.

....................
Kateus merkitsee yleensä toisen paremmuuden, menestyksen tai muun sellaisen aiheuttamaa vihan, alemmuuden, mitättömyyden, huonommuuden, kykenemättömyyden, syyllisyyden tai harminsekaisen pahansuopeuden tunnetta (Schalin 1986).

.......................
Yksilöiden väliseen kateuteen liittyvät kohteet, joita toisella koetaan olevan enemmän tai paremmin kuin itsellä (Foster 1972).

Kateellinen vertaa itseään ja havaitsee huonommuutta, joka häiritsee hänen omaa sosiaalista elämäänsä (Schalin 1986).

26.8.2006

oleminen

Oleminen minun kohdallani merkitsee laiskuutta, yleistä jaksamattomuutta. Kaipaan aikoja, jolloin voin vain olla. Maata sängyssä. Maata sohvalla. Vain olla.

Joskus nämä olemisen ajat vaativat poissaolon syyn kehittelemistä, pientä flunssaa, mahakipua. Niin ettei tarvitse olla töissä, vaan voi olla kotona. Nämä olemalla olleet päivät ovat yleensä ylen tylsiä ja tylsistyttäviä, Olisin virkeämpi, jos olisin ollut töissä. Mutta joskus vaan voimat loppuvat. Silloin on oltava. Sohvalla, sängyssä, sohvalla. Pieniä hetkiä koneella huomataakseen ettei siellä mitään kiinnostavaa löydy. Katsoa tylsääkin tylsempiä tv-ohjelmia, aamu-tv:tä. Olla pesemättä hampaansa, kampaamatta hiuksensa, pukeutua vain verkkareihin, jättää rintaliivinsäkin pukematta. Vältellä naapureiden katseita postia noutaessaan. Eikä vastata puheluihin. "Ai jaa, soitit. Mulla oli puhelin äänettömällä. Nukuin. Tämä flunssa." Vaikka olenkin katsonut puhelimen näyttöä ja tyytyväisenä jättänyt vastaamatta. Kun en jaksa. En vastata saatikka puhua.

Joskus olemalla oltuina päivinä tulee hyviäkin ajatuksia. Niinkuin tänään. Päätin avata kolmannen blogin kirjoittamiseen. Toisen anonyymin, toinen puolijulkinen. Sitten tämä. Opettelen kirjoittamaan. Pitkää tekstiä, no ainakin pidempää. Tekstiä, jota joku jaksaisi vaikka lukea, jossa olisi jotain luettavaakin. Vaikka niille lukijoille, joilla on myös näitä olemalla oltavia päiviä.

Innoittajani on runotorstai. Runoja sanasta, kuvista, innoittaja-teksteistä. Itse kirjoitan sanasta. Sanasta, joka tulee mieleen. Sanasta, joka on päivän lehdessä. Sanasta, jonka saan tekstiviestinä. Sanasta, jonka sinä annat

...........

Tänään oli siis olemalla olemisen päivä.
ja tämä on olemalla olemisen päivän tulos.

.......



Luonnossa oleminen.
Pidän luonnossa olemisesta, metsän ihanasta tuoksusta. Olen opetellut olemaan luonnossa. Mukaani nykyään otan kameran ja kuvaan. Luontoa. Kummallisia puun väkkyröitä, sammalta, kasvillisuutta, vettä. Oleskelen, en kiirehdi. Halaan puita, saanko niistä voimaa, en tiedä. Luulen saavani.

Yhdessä oleminen
Eri asia kuin yksin oleminen. Olla yhdessä, ryhmänä. Osa ryhmää. Tai tiimiä, tuota nykyajan vitsausta. Tällaisen yksin suorittajalle ja puurtajalle, selviytyjälle. Olemista työssä, olemista vapaa-ajalla.

Rakkaan kanssa olemista. Arkipäiväistä olemista, aamukahvit yhdessä. Sängyllä loikoilua, keskustelua. Yhdessä puuhailua, oman kodin kunnostamista, touhuilua. Toisen rakastamista. Rakastelua.

Oikeassa oleminen
Valitettavan usein, olen oikeassa. Olen oppinut aina olemaan oikeassa. Se käy raskaaksi. Nyt opettelen olemaan joskus väärässä. Vaikealta tuntuu sekin. Mutta joskus on vaan hyvä olla väärässä, tunnustaakin se. Eikä olla aina oikeassa

Asiakkaan kanssa oleminen
Työtäni. Arkipäivääni. Pidän yleensä, asiakkaan kanssa olemisesta. Asiakaskin yleensä pitää kanssani olemisesta, asiakaspalvelustani. Mukavan asiakkaan kanssa on mukava olla, ikävän kanssa ei niinkään mukavaa. Mikäli asiakas on ikävä ja vaikea, oleminen on niin sietämätöntä, että asiakaspalveluni on hyvin niukkaa, mutta asiallista. En ideoi, en rönsyile, olen asiallinen. Mutta niukka.

Valokuvassa oleminen
Se se vaikeata olemista on. Kun ei ole mikään linssilude. On liian iso. Mihin tahansa kuvaan, pienempään tai suurempaan kuvaan. Inhoan valokuvaamista, siis minun kuvaamista. Vaikka olen opetellut sietämään sitäkin. Onnellisina hetkinä minustakin saa kauniita kuvia. Silloin kun on onnellinen, mukava hetki. Sekä minulla että kuvaajalla. Mutta vaikeaa se aina on. Olla valokuvassa. Katsoa omaa kuvaansa.

Ihmisenä oleminen
Ihmisenä oleminen on joskus vaikeaa ja joskus vaikeampaa. Ei, on ihmisenä oleminen mukavaa, haastavaa. Kun oppii nauttimaan ihmisen pienistä iloista, ihan pienistä hetkistä. Kuten siitä, että juuri tätä kirjoittaessani aurinko pilkisti pilven takaa. Antoi työhuoneelleni aurinkoisen ilmeen. Ehkä ihmisenä oleminen jonkun muun, viisaamman, mielestä on syvällisempää. Minä pidän ihmisenä olemisen kevyempänä, helpompana. Silloin en odota tältä kovin paljoa, syvällistä. Ehkä pääsen niin helpommin läpi tämän elämäni ihmisenä.

Syvin oleminen
Ehkä tämä on se elämän muoto, josta en mitään ymmärrä.
Ehkä juuri siksi blogini on pinnalla

ei pohjassa

25.8.2006