Oleminen minun kohdallani merkitsee laiskuutta, yleistä jaksamattomuutta. Kaipaan aikoja, jolloin voin vain olla. Maata sängyssä. Maata sohvalla. Vain olla.
Joskus nämä olemisen ajat vaativat poissaolon syyn kehittelemistä, pientä flunssaa, mahakipua. Niin ettei tarvitse olla töissä, vaan voi olla kotona. Nämä olemalla olleet päivät ovat yleensä ylen tylsiä ja tylsistyttäviä, Olisin virkeämpi, jos olisin ollut töissä. Mutta joskus vaan voimat loppuvat. Silloin on oltava. Sohvalla, sängyssä, sohvalla. Pieniä hetkiä koneella huomataakseen ettei siellä mitään kiinnostavaa löydy. Katsoa tylsääkin tylsempiä tv-ohjelmia, aamu-tv:tä. Olla pesemättä hampaansa, kampaamatta hiuksensa, pukeutua vain verkkareihin, jättää rintaliivinsäkin pukematta. Vältellä naapureiden katseita postia noutaessaan. Eikä vastata puheluihin. "Ai jaa, soitit. Mulla oli puhelin äänettömällä. Nukuin. Tämä flunssa." Vaikka olenkin katsonut puhelimen näyttöä ja tyytyväisenä jättänyt vastaamatta. Kun en jaksa. En vastata saatikka puhua.
Joskus olemalla oltuina päivinä tulee hyviäkin ajatuksia. Niinkuin tänään. Päätin avata kolmannen blogin kirjoittamiseen. Toisen anonyymin, toinen puolijulkinen. Sitten tämä. Opettelen kirjoittamaan. Pitkää tekstiä, no ainakin pidempää. Tekstiä, jota joku jaksaisi vaikka lukea, jossa olisi jotain luettavaakin. Vaikka niille lukijoille, joilla on myös näitä olemalla oltavia päiviä.
Innoittajani on runotorstai. Runoja sanasta, kuvista, innoittaja-teksteistä. Itse kirjoitan sanasta. Sanasta, joka tulee mieleen. Sanasta, joka on päivän lehdessä. Sanasta, jonka saan tekstiviestinä. Sanasta, jonka sinä annat
...........
Tänään oli siis olemalla olemisen päivä.
ja tämä on olemalla olemisen päivän tulos.
.......
Luonnossa oleminen.
Pidän luonnossa olemisesta, metsän ihanasta tuoksusta. Olen opetellut olemaan luonnossa. Mukaani nykyään otan kameran ja kuvaan. Luontoa. Kummallisia puun väkkyröitä, sammalta, kasvillisuutta, vettä. Oleskelen, en kiirehdi. Halaan puita, saanko niistä voimaa, en tiedä. Luulen saavani.
Yhdessä oleminen
Eri asia kuin yksin oleminen. Olla yhdessä, ryhmänä. Osa ryhmää. Tai tiimiä, tuota nykyajan vitsausta. Tällaisen yksin suorittajalle ja puurtajalle, selviytyjälle. Olemista työssä, olemista vapaa-ajalla.
Rakkaan kanssa olemista. Arkipäiväistä olemista, aamukahvit yhdessä. Sängyllä loikoilua, keskustelua. Yhdessä puuhailua, oman kodin kunnostamista, touhuilua. Toisen rakastamista. Rakastelua.
Oikeassa oleminen
Valitettavan usein, olen oikeassa. Olen oppinut aina olemaan oikeassa. Se käy raskaaksi. Nyt opettelen olemaan joskus väärässä. Vaikealta tuntuu sekin. Mutta joskus on vaan hyvä olla väärässä, tunnustaakin se. Eikä olla aina oikeassa
Asiakkaan kanssa oleminen
Työtäni. Arkipäivääni. Pidän yleensä, asiakkaan kanssa olemisesta. Asiakaskin yleensä pitää kanssani olemisesta, asiakaspalvelustani. Mukavan asiakkaan kanssa on mukava olla, ikävän kanssa ei niinkään mukavaa. Mikäli asiakas on ikävä ja vaikea, oleminen on niin sietämätöntä, että asiakaspalveluni on hyvin niukkaa, mutta asiallista. En ideoi, en rönsyile, olen asiallinen. Mutta niukka.
Valokuvassa oleminen
Se se vaikeata olemista on. Kun ei ole mikään linssilude. On liian iso. Mihin tahansa kuvaan, pienempään tai suurempaan kuvaan. Inhoan valokuvaamista, siis minun kuvaamista. Vaikka olen opetellut sietämään sitäkin. Onnellisina hetkinä minustakin saa kauniita kuvia. Silloin kun on onnellinen, mukava hetki. Sekä minulla että kuvaajalla. Mutta vaikeaa se aina on. Olla valokuvassa. Katsoa omaa kuvaansa.
Ihmisenä oleminen
Ihmisenä oleminen on joskus vaikeaa ja joskus vaikeampaa. Ei, on ihmisenä oleminen mukavaa, haastavaa. Kun oppii nauttimaan ihmisen pienistä iloista, ihan pienistä hetkistä. Kuten siitä, että juuri tätä kirjoittaessani aurinko pilkisti pilven takaa. Antoi työhuoneelleni aurinkoisen ilmeen. Ehkä ihmisenä oleminen jonkun muun, viisaamman, mielestä on syvällisempää. Minä pidän ihmisenä olemisen kevyempänä, helpompana. Silloin en odota tältä kovin paljoa, syvällistä. Ehkä pääsen niin helpommin läpi tämän elämäni ihmisenä.
Syvin oleminen
Ehkä tämä on se elämän muoto, josta en mitään ymmärrä.
Ehkä juuri siksi blogini on pinnalla
ei pohjassa
25.8.2006
