kuolema

elämästä ja kuolemasta, siitähän tässä on kysymys. Syntyminen - elämän päättyminen.
Tämä tässä, hetki - näiden välillä.

Pysähdyin kuolemisen ja luopumisen ajatukseen, kun läheisen ihmisen oireet viittaavat vakavaan sairauteen. Etsin oireita lisää - löysin. Jäykistyin lukemani tekstin äärelle, kauhistuin.

Entä jos sittenkin nämä johtavat kaikkeen tähän kauheuteen, kipuun ja tuskaan? Siihen kauheuteen, johon lähimmän vanhemmat ovat kuolleet.Joutuisin luopumaan paljosta.

Menettäisin paljon. Elämäni tärkeimpiä osasia. Kummallisesti nämä ajatukset laittoivat minut ajattelemaan suhteemme tärkeyttä. Lähimmän ihmisen arvoa, rakastamista. En halua menettää, haluan vielä rakastaa. Toivottavasti - rukoilen- ei tarvitse kirjoittaa kuolemasta - ainakaan vielä. Joskushan on aika jättää hyvästi - mutta ei vielä.

16.1.2008

vanhat naiset, vanhat rukkaset

Minua ärsyttää. Suunnattomasti. Miesten viidenkympin villitykset. Tai hiukan ylikin-villitykset.

Jätetään, nakataan pois vuosia rinnalla kulkenut vaimo. Yhteiset lapset synnyttänyt, kasvattanut, perheen huoltanut. Vaihdetaan nuorempaan, kauniimpaan, vähemmän kärsineeseen. Uuteen.

Eikö millään aiemmalla, koetulla, yhdessä eletyllä ole mitään arvoa?

Kun tiedät - juuri olet oppinut luottamaan siihen - että kelpaat toiselle juuri sellaisenaan kuin olet. Olemalla tässä, nyt. Ilman ylimääräisiä killuttimia ja kulmien värjäämisiä.
Se nuorempi nainen näyttääkin kauniimmalta, kiinnostavammalta.

Niin jää, vanhempi nainen. Kuin käytetty rukkanen.

Voin pahoin. Kuulen lähipiirin tarinoita, näen uusia pareja. Perheen äiti on jossain ja kärsii. Hän hoiti perheen. Hoiti miehen. Miksi ja mihin? Siihen, että miehellä olisi aikaa katsoa uutta ja uljaampaa, kauniimpaa ja nuorempaa. Paidat silitettyinä ja ruumis ravittuna.

Turha sanoa, että pitäkää naiset itsestänne huoli, pitäkää miehestänne kiinni. Miten? Kun iälle et voi mitään. Arjen kiireen keskellä et jaksa olla se hemaiseva kaunokainen, joka aikoinaan hurmasi miehen. Ei jaksa taistella, pitää puoliansa.
Vanhoja rukkasia

26.6.2007

väärin kasvattamatta jääneet lapset

Läheinen oli sitä mieltä, että ihmisellä (tarkoitti minua) on oltava jokin josta hänen pitää huolehtia. Jos ihmisellä ei ole lapsia tai lasta, niin pitäisi olla kissa tai koira tai akvaariokaloja. Pitäisi olla se joku, josta olisi vastuussa.

Saman läheisen lapset ovat ongelmissa. Kuka on juoppo, toinen juoppo, väkivaltainen ja vastuuton, nuorimmaisin koululainen väkivaltainen.
Läheinen on kiivas luonne. Lasit ja veitset lentävät lasten kasvatuksen yhteydessä. Ääntäkin riittää.

Mikä tämä ihminen on sanomaan (minulle), että pitäisi olla jokin huolehdittava? Hän ei ole osannut kasvattaa omia lapsiaan. Minä en sitä virhettä ole tehnyt. Kun ei ole lapsia, en ole voinut niitä väärin kasvattaakaan.
Vai, onko kyse kasvatuksesta ?

Edelleenkään en aio hankkia kissaa, koiraa tai jotain muuta vastuulleni.
Viimeöisessä unessa olin raskaana. Jalat verisenä odotin hissiä supistusten (mistä minäkään niistä mitään tiedän) jo alkaessa. Ehdinkö saliin ennen synnytyksen alkamista, en tiedä. Armollinen herätyskello herätti. Lapsi jäi syntymättä.

.....
Kekseliäs kasvatus

Lapset tarvitsevat rakkautta ja rajoja. Lasten kasvatus ei ole aina helppo tehtävä - kärsivällisyyttä, huumoria ja mielikuvitusta tarvitaan. Kurittaminen on paitsi tehotonta myös lailla kielletty. Kekseliäs kasvattaja löytää positiivisen ja rakentavan tavan ratkoa ongelmia ja osaa myös katsoa maailmaa lapsen silmin.

(Lastensuojelun keskusliitto)

5.3.2006

lapseton - ilman lasta

Minulla ei ole lapsia. Ei edes lasta. Tai siis meillä ei ole. Olemme siis lapsettomia.

Lapsettomuus. Sana viestittää vuosien yritystä saada lapsi, suvullensa ja minällensä jatkaja. Yritystä ja yrittämisen epäonnistumisesta johtuvaa häpeää. Epäonnistumista velvollisuuksiensa hoitamisessa. Epäonnistumista elämässä.

Mutta kun olen ja olemme tietoisesti, halulla ja tahdolla kahden. Ilman yritystäkään, ensimmäistäkään tuottaa kahden ihmisen kombinaatiota jatkamaan miehen sukunimeä, perimään velkamme ja omaisuutemme.

Olemmeko toimineet yhteiskunnallisesti katsoen väärin? Olisiko meillä sittenkin pitänyt hankkia se lapsi, ne lapset?

Kuka meistä huolehtii vanhana, kuka käy vierailulla vanhainkodissa? Kysyn, kuinka moni meistä ja kuinka monesti käy vierailemassa dementoituneen äitinsä luona vanhainkodissa? En osaa ottaa suurta murhetta, en tuskaa siitä. Elän elämääni, ja elän sen loppuun asti. Olen sitten yksin tai yhdessä, ilman vierailijoita tai vierailijoiden kanssa.

Ilman lapsia elämisemme on sikäli mielenkiintoinen valinta, koska minä pidän lapsista. Viihdyn lasten seurassa ja lapset minun. Välitän ja rakastan. Sisarieni lapset ovatkin minulle erityisen tärkeitä, viimeisin ihanuus ja hurmuri on kaksi kuukautinen pieni poika.

Rehellisesti täytyy tunnustaa, että tällähetkellä harmittelen meidän lapsettomuutta. Pieni vauva sylissä sydämestä ottaa, kyynel on silmänurkassa. Miten kaunis onkaan pienen lapsen katse. Onneksi saan antaa kaiken rakkauteni tälle pienelle pojalle. Rakastaa ja välittää.

Obeesia
15.09.2006 - 11:57
Jokainen valitsee itse tiensä. Ja onhan sinulla sisarenlapsia rakastettavana. Joskus olen kyllä miettinyt, kun herkeämättä puhun lapsenlapsistani, loukkaanko lapsettomia. Huomasin näet yhtäkkiä, että jos ei ole äiti, ei voi tulla mummoksikaan. Toisaalta on pilvin pimein lapsia, jotka tarvitsisivat sijaismummon, kun omaa ei ole enää

14.9.2006