Vien tilaa. Olen vahva. Heikkona hetkenäkin näytän vahvalta.
Osaan vaatia, opettelen siihen yhä enemmän.
Heikkompi ihminen rinnallani ei kestä sitä. Ei kestä viemääni tilaa, valtaamaani alaa. Ei sitä, että olen, hehkun,näyn. Esillä, pramilla, näyttämöllä.
Pitäisikö minun olla heikompi? Hiljaisempi? Sen heikon ihmisen vuoksi.
Enhän minä voi olla muuta kuin sitä mitä olen. Vai voinko? Pitäisikö minun voida?
Kun en kuitenkaan pyri loukkaamana ketään, annan jokaiselle oman tilansa. Mutta toisaalta, oma tilani, reviirini on suuri.
En halua kantaa tästä syyllisyyttä ,vaikka sitä heikompi yrittää minulle syöttää. Syyllisyyden tuntoa itkuilla ja itsensä vähättelyllä. "minä en ole mitään, minusta ei ole mihinkään". Mitä minä siihen osaan, voin sanoa? Kuuntelen, yritän tukea ja ymmärtää, ylistää hänen vahvuuksiaan.
Mutta en minä itseäni muuta. En sitä osaa minussa, joka on sitä juuri etsittyä uutta Minää.
Vahvanakin minusta löytyy se heikompi osa. Heikompi minä. Se, joka ei näy töissä, ei julkisena. Se osa, jonka näytän siellä, missä minut hyväksytään heikkona.
23.7.2007
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti