Kummallista. En tunne olevani yli neljänkymmenen. Vuosi yli. Toisaalta, mistä tiedän, miltä muista tuntuu olla yli neljänkymmenen. Eihän asiasta ole muuta kokemalla koettua kuin oma kokemus.
Nainen, neljänkymmenen. Vanhako? Ei kait. Minä tunnen olevani kyllä ihan nuori. Tai ainakin nuorekas. Tai ainakin mieleltäni nuorekas. En minä ole keski-ikäisyyden harmaaseen taustaan sointuva hiirulainen. En.
Keski-ikä. Keskimäärin kyllä niin. Jos sukuni naiset ovat eläneet kahdeksaankymmeneen, olen keski-ikäinen. Olisinko jo elänyt elämääni sen verran pitkää matkaa, että jo jotain tiedän ?
Tiedän, miten elää. Että eläisi hyvin ja olisi onnellinen. Tai ainakin onnellisempi kuin surullinen.
Minulle iällä ei ole sinänsä merkitystä. Ei omalla iälläni eikä muiden iällä. En edes ymmärrä omaa ikääni. Pidän itseäni nuorten seurassa nuorena, lasten seurassa osaan heittäytyä lapselliseksi (se on kyllä yllättävän helppoa), ja ehkäpä aikuisten kanssa osaan olla aikuisen lailla. Minulla on ystäviä ja kavereita eri ikäisiä. Kaikkien kanssa osaan olla. Keskustella.
Olen mielestäni sopivassa iässä nyt. Eletty ja koettu ja opittu tarpeeksi, ja vielä toimintakykyinen ja erityisesti -haluinen. Vaikka joskus työnantajat saattavat olla eri mieltä. Nelikymppisestä naisesta.
26.9.2006
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti