Aika on. Se on se sekunti, minuutti, tunti, päivä, kuukausi, vuosi. Ei kenellekään enempää eikä yhtään vähempää. Rikkaalla ja köyhällä, ja eläjällä siltä väliltä: kaikilla sama aika. Samat elettävät hetket, itsekullakin.
Minun aikaani maustaa kiire. Kiireen tuntu. Se tuntuu mahanpohjassa. Se tuntuu silloinkin, kun mitään kiirettä ei edes olisi. Kun olisi aikaa, riittävästi. Asioista, tekemisistä pitäisi suoriutua nopeammin, tehokkaammin. Ennättää enemmän.
Tätä olen ihmetellyt, mistäs ihmeestä tämä kiire ja kiireen tuntu on elämääni jäänyt kiinni. Onko se kasvatuksen tulosta, vai kiireisen työn tulosta? Lapsena elämääni kuului myös kiire. Nopea tekeminen, nopea suoriutuminen. Suurpiirteisyydessäni olin nopea tekemään, mutta se näkyi. Tekemisen tuloksessa, laadussa. Työni on ollut kiireistä, tekemistä on riittänyt yhdelle ihmiselle. Liiankin kanssa. Toisaalta, silloin se aika ei tunnu niin pitkältä. Ei pitkästyttävältä. Aika tuntuu lyhyeltä. Nopealta.
Aika. Aikani tässä elämässä. Syntymästä kuolemaan. Sen määrää en onneksi pysty itse määräämään. Elänpä kiireessä tai en, se aika vaan on. Määrätty jana. Kuka sen on määrännyt?
19.9.2006
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti